Isoja kysymyksiä kentälle

Vihreiden periaateohjelman luonnos on nyt lähetetty kenttäkierrokselle. Luonnokseen toivotaan kommentteja puolueen paikallis- ja piiriyhdistyksiltä, valtakunnallisilta jäsenjärjestöiltä sekä tietysti yksittäisiltä vihreiltä.

Kommentointimahdollisuus ei kuitenkaan rajoitu vain Vihreiden jäseniin. Luonnos lähetetään lausuntoja varten myös järjestöille Suomen Yrittäjistä Animaliaan ja Suomen sosiaali ja terveys ry:hyn. Täällä blogissa kaikkien kiinnostuneiden on mahdollista osallistua keskusteluun.

Kierrokselle lähteneessä luonnoksessa on pyritty ottamaan huomioon tähän asti saatuja kommentteja. Kummeksuttaneita kohtia on muokattu ja aukkoja tilkitty. Samalla tekstiä on tiivistetty ja siistitty.

Niin kuin periaateohjelmaan kuuluu, luonnoksessa otetaan kantaa isoihin yhteiskunnallisiin ja eettisiin kysymyksiin. Otetaan muutama esimerkki.

Luonnoksen mukaan siat ja lehmät ovat Vihreille tuntevia olentoja, joilla on oikeus lajityypilliseen elämään ilman kohtuutonta kärsimystä. Mutta onko eläinten oikeuksista sanottu riittävän vai ehkä jo liiankin painokkaasti?

Ohjelmassa peräänkuulutetaan kohtuutaloutta, jossa taloudellinen toiminta tapahtuu ympäristön asettamissa rajoissa. Riittääkö tämä vastaukseksi kasvukriittiseen degrowth-keskusteluun?

Ihmisellä on pohjan mukaan oikeus paitsi hyvään elämään, myös hyvään kuolemaan. Eutanasia jakaa kuitenkin vahvasti mielipiteitä – esimerkiksi osa lääkäreistä, kirkon ihmisistä ja vammaisaktivisteista suhtautuu siihen kriittisesti.

Aiemminkin tässä blogissa on puhuttu siitä, miten onnellisuus yhteiskunnallisena tavoitteena jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Sen osuutta tekstistä on tiivistetty, mutta edelleen puhutaan onnellisuuspolitiikasta. Onko se tarpeeksi vai liian vähän?

Oras Tynkkynen

2 Responses to "Isoja kysymyksiä kentälle"

  1. Virpi Kauko sanoo:

    Vihreiden periaateohjelman luonnos on nyt lähetetty kenttäkierrokselle.

    Nyt on tainnut luonnos jostakin syystä kadota matkan varrelle, koska en ole nähnyt sitä missään vaikka seuraan ties miten monta vihreää sähköpostilistaa. Vai onko minulla vain silmissä vikaa?

    Myöskään Vihreällä foorumilla ei ole ohjelmaluonnoksesta puhuttu marraskuun jälkeen, vaikka aiheelle on tehty oma osastokin.

    Voisikohan sen tuoreimman luonnoksen nyt saada edes tälle sivustolle?

  2. Virpi Kauko sanoo:

    Itse itselleni vastaten: luonnos näköjään löytyy täältä:

    http://www.vihreat.fi/kommenttikierros2012