Periaateohjelma ja tietoyhteiskunta

Vihreät on puolueena saanut kiinni kohtuullisen kiinni tietoyhteiskunnan kehityksestä ja siihen liittyvästä politiikasta. Todennäköisesti syynä on ollut suhteellisen nuori kannattajakunta ja muutamat aiheeseen erityisen perehtyneet päättäjät ja aktiivit. Periaateohjelmaa pohdittaessa pitäisi tämäkin näkökulma kuitenkin huomioida.

Kiihtyvä tietoyhteiskuntakehitys on hyvin vihreään ideologiaan sopiva asia, sillä se tarjoaa yhden positiivisen vision ekologisemmasta yhteiskunnasta. Talouskasvun ja materiaalisen kasvun yhteys on toistaiseksi ollut selvä: kun vaurastumme, kulutamme usein enemmän erilaisia rajallisia tuotteita tai tuhoamme joitakin rajallisia resursseja. Joidenkin mielestä materiaalista kasvua ei voi irrottaa talouskasvusta. Tällöin usein esitetään vastaesimerkkinä erilaiset kivat pienet palvelut, jotka eivät aiheuta päästöjä. Klassissena esimerkkinä toimii usein hieroja: hän ei tuota päästöjä toimillaan vaikka tienaa rahaa eli kasvattaa myös taloutta.

Usein kuitenkin unohdetaan, että itseasiassa reiluimpaan taloudelliseen kasvuun pystyvä palveluiden ala ovat erilaiset tietotekniset palvelut. Modernia viestintäteknologiaa hyödyntävä palvelu ei välttämättä jää muutaman ihmiset yhdeltä yhdelle toimitetuksi palveluksi, vaan yksi ihminen voi palvella suurempaa joukkoa esimerkiksi ovelalla nettisovelluksella. Palvelutalous on jo nykyään suurelta osin tietotekninen. Se on sitä tulevaisuudessa vielä enemmän.

Johtopäätöksen voi kärjistää jopa näin: Palveluyhteiskunta ei siis ole hierojien ja paitojen pesijöiden yhteiskunta vaan nörttien yhteiskunta.

Vaikka nykyään tietotekniikka aiheuttaakin merkittävästi ympäristöongelmia, ei ole mitään luonnonlakia, että bittien siirtelyn tarvitsisi kuluttaa sellaisia määriä energiaa kuin nyt. Sivilisaatio, joka siirtyy tavaran lähettelystä bittien lähettelyyn, on menossa ekologisempaan suuntaan.

Tietoyhteiskuntaan liittyviä päätöksiä ei ole vielä onnistuttu politisoimaan. Yksi syy tähän on, että asia kiinnostaa vielä harvoja. Osittain kyse on myös siitä, että ei ole syntynyt tarpeeksi vahvoja poliittisia vääntöjä. Nykyiset väännöt tekijänoikeuksista tai teknisistä kauppasopimuksista tahtovat usein olla vääntöjä muutamien aktiivisten ja apatian ja epätietoisuduen välillä. Esimerkiksi tällä hetkellä paljon tunteita herättävän ACTA:n puolustajaa on varmaan Suomesta vaikea löytää, mutta samalla suurin osa suomalaista ei takulla tajua, mistä kiistassa on kyse. Politisoitumisessa on varmasti huonojakin puolia, mutta suurin hyvä puoli olisi laajempi keskustelu ja se, etteivät pelkät pienen pienet intressiryhmät onnistu kaappaamaan teemaa.

MIkä tietoyhteiskunnassa sitten on tärkeää? Asiaa voi miettiä pohtimalle karkeasti sitä, mikä oli tärkeää maatalousyhteiskunnassa ja mikä on teollisuusyhteiskunnassa. Mistä taisteltiin maatalousyhteiskunnassa? Maasta. Mistä syntyivät 1900-luvun tärkeimmät poliittiset suunnat? Erimielisyyksistä teollisuuden omistajuudesta. Tietoyhteiskunnassa tärkeää on tieto ja sen omistaminen.

Tietoyhteiskunnan askelmerkkejä luodessa pitäisi siis kiinnittää erityistä huomioita siihen, miten tietoa omistetaan. Tekijänoikeudet ja patentit ovat yksi tapa tarttua asiaan. Näitä kumpiakin pidetään useinmpien ihmisten mielissä varsin teknisinä seikkoina. Tässä on varmaan totuutta, mutta samalla kuluttajien ja tuottajien rajojen kaaduttua esimerkiksi tekijänoikeudet vaikuttavat yhä useampien elämään. Jos ei muuten, niin ainakin niiden rikkomisen rajat pitäisi tuntea ihan jo siksi, ettei joudu käräjille.

Laillisen omistajuuden lisäksi tietoa voi myös pantata ja omia. Esimerkiksi nykyään päättäjät saavat aivan eri tavoin tietoa päätöksistä kuin tavalliset ihmiset. Tämä voi aiheuttaa melkoisia jänniteitä. Tekosyynä ei nimittäin enää käy se, että tiedon siirto olisi hankalaa tai kallista – kaikki sosiaalista mediaa käyttäneet voivat päätellä, että nykyään aika turhaakin tietoa voi siirtää. Kustannuksia ei oikeastaan ole. Tietotekniikka mahdollistaisi vihdoin uudenlaisen avoimuuden, jossa paljon, paljon suurempi osa päättäjien käytössä olevasta tiedosta olisi helposti myös “tavallisen” kansan seurattavissa. Tällaista kehitystä haluaisin itse olla tukemassa ja mielestäni tämä asia on kohtuullisen hyvin periaateohjelman luonnoksessa mukana.

Esitänkin seuraavat kysymykset:

1) Pitäisikö tekijänoikeuksista ja patenteista krijoittaa jotain periaateohjelmaan vai onko parempi, että linjamme niistä ovat muissa papereissa (kuten viime keväällä hyväksytyssä Radikaalisti avoin yhteiskunta -paperissa)?

2) Luoko tiedon omistajuus vielä muita poliittisia kysymyksiä joihin pitäisi tarttua?

One Response to "Periaateohjelma ja tietoyhteiskunta"

  1. Juho Karvinen sanoo:

    Ensiksi: minusta tekijänoikeuksista on hyvä linjata periaatetasolla, jos Vihreät haluaa olla uskottava tietoyhteiskuntapuolue.

    Pari hajaideaa:

    Tekijänoikeusjärjestelmästä varmaan olisi hyvä ilmaista, että sen (ehkä ainoa oikeutettu) tarkoitus on kannustaa sisällöntuottajia tuottamaan ja levittämään sisältöä.

    Tekijänoikeuskiistoissa on äänekkäiden aktiivien ja välinpitämättömän massan lisäksi selkeitä intressitahoja, lähinnä perinteinen sisältöteollisuus ja teknologiateollisuus. Niiden välisen konfliktin jonkinlainen ratkaisu on tietoyhteiskuntakehityksessä olennaista. Vieläpä niin, että sisällöntuotannosta tekijä saa palkkion, mutta samalla ei yritetä rikkoa vapaata internettiä.

    Kysymys on siis uudenlaisten ansaintalogiikkojen kehittelystä. Hyviä viitteitä ovat esimerkiksi Spotifyn tai Steamin kaltaiset palvelut. Myös erilaiset kaksoislisensointia hyödyntävät käytännöt, joissa samaa teosta jaetaan toisaalla avoimella lisenssillä ja toisaalla suljetulla, olisi hyvä vakiinnuttaa.

    Toinen teemakokonaisuus on julkishallinnon tietojärjestelmät, joka tosin menee ehkä periaatetasolta konkreettiseen suuntaan. Tavoitteena kai olisi hyvä olla riippumattomuus yksittäisistä toimittajista (kuten Microsoftista), mihin päästäisiin siirtymällä laajamittaisesti avoimen lähdekoodin järjestelmiin, joiden kehitys ja räätälöinti voidaan varsin helposti kilpailuttaa. Samalla julkishallinto voi hyödyntää muun kehittäjäyhteisön kontribuutioita ja toisaalta kontribuoida itse järjestelmien kehitykseen.