Yhteisön vastuu ja yksilön vapaus

Miten puolue voisi vaatia ihmisiä kantamaan vastuun omasta elämästään? Vastaus on: ei mitenkään. Järjestimme vastikään Pirkanmaalla paikallisten vihreiden kuulemistilaisuuden periaateohjelmasta. Yksi puhuttaneista teemoista oli juuri vapauden ja vastuun suhde.

Poliittiset ohjelmat ovat luonteeltaan aina yhteisöjen julistuksia, ei yksittäisten ihmisten manifesteja hyvästä elämästä. Siksi poliittisessa ohjelmassa myös vaatimukset kohdistuvat yhteisöön yksilön sijasta.

Miten edes voisi kirjoittaa yksilön vastuusta yleisellä tasolla siten, ettei kuulosta aivan sydämettömältä: mitäs olet sairas, köyhä ja onneton. Kannapa nyt vain vastuu omasta elämästäsi. Yksilönvastuun julistaminen on kovan yhteiskunnan marssimusiikkia, joka ei edes johda vastuunkantoon omasta elämästä, vaan siihen, että huonoista lähtökohdista ponnistavat ja heikot saavat sortua keskenään muiden osoittaessa syyttävällä sormella perään.

Tiedossa on, että kuorolaulu on terveellistä, mutta olisi aika hourupäistä alkaa vaatia sitä pakolliseksi harrastukseksi – tai oikeastaan edes suositella sitä kaikille. Sellainen paremmintietäminen ei olisi huolenpitoa, vaan holhousta.

Se, mitä voidaan tehdä, on pitää huolen siitä, että halukkaat saavat mahdollisuuden laulaa kuorossa. Mahdollistaminen on yhteiskunnan vastuulla. Ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa moista harrastusta. Ettei sitä estä mikään syntymätekijä, eivätkä myöskään aikaisemmat huonot valinnat. Kaikki ansaitsevat aina uuden mahdollisuuden.

Yhteisön vastuu on siis pitää huolen yksilön vapaudesta valita uudestaan ja uudestaan.

Topics:

3 Responses to "Yhteisön vastuu ja yksilön vapaus"

  1. Altti sanoo:

    No olisihan se tietty hienoa, jos valtio tai yhteiskunta laajemmin voisi kantaa vastuun itse kunkin tekemistä virheistä, mutta ei se vain loppuun asti onnistu.

    Valtio kykenee parhaimmillaankin vain keventämään sitä vastuunkannon taakkaa, joka itse kullakin loppujen lopuksi on omasta ja läheistensä elämästä. Kaikkia elämän valintoja ei voi perua. Onko se niin, ettei sellaista vain saa kirjoittaa ohjelmapaperille?

  2. Rosa Meriläinen sanoo:

    Ehkä niinpäin, että maailma tuskin tulee koskaan valmiiksi ja täydelliseksi. Että paheita, virheitä ja vääryyttä tulee aina olemaan jossain määrin ja tämä on pakko kestää yhdessä muiden kanssa.

  3. Sami Mikkonen sanoo:

    Yhteiskunnan palvelujärjestelmässä on hienoinen klikki. Esimerkkinä vaikkapa paljon puhuttu terveydenhuolto. Yksilönvastuuta lisätään ja tätä myötä lisätään esimerkiksi potilaan oikeuksia. Käytännössä katsoen järjestelmä syytää kuitenkin vastuun ammattilaisille ja viranomaisille.

    Liioittelematta yhtään vaikuttaa siltä että jos kansalainen on ottaa kontaktin esimerkiksi terveydenhuollon palveluihin puhelimitse, hätäkeskuksen kautta tai itse hakeutumalla sinne, siirtyy kaikki vastuu automaattisesti sille yksittäiselle ammatissaan toimijalle joka kansalaisen kanssa on tekemisissä.

    Jos kansalaiselle kontaktin jälkeen lähiaikoina tapahtuu jotakin on tällä yksittäisellä toimijalla täysi vastuu oli asiakas noudattanut esimerkiksi annetuja ohjeita tai ei. Tästä pitävät huolen holhousyhteiskunnan puutteelliset päätöksentekoprosessit ja auttajan rankaisemiseen perustuva nollavirhetoleranssia painottava järjestelmä, jolla ei ole mitään tekemistä minkään yksilönvastuun kanssa.

    Nyky-yhteikunnassa ihmisellä itsellään ei todellisuudessa ole useinkaan minkäänlaista vastuuta itsestään, tekemisistään ja terveydestään. Oikeuksia siis on yllin kyllin, mutta vastuuta ei tarvitse kantaa, koska sen tekee kansalaisen puolesta yhteiskunta ja sen palveluksessa olevat toimijat, joita kaiken lisäksi jahdataan median toimesta tuon tuosta kun joku maallikko kertoo oman tarinansa iltapäivälehtiin, joissa se julistetaan totuutena asiantuntijoita kuulematta.

    Nollavirhemarginaalikaan ei toimintaan sovi. Esimerkiksi hätäkeskuksiin ja terveydenhuollon palveluihin on kontaktissa niin mittava määrä ns. ”turhaa” ja saman ongelman takia vastaan tulevia vakiasiakkaita, joihin ei mikään palvelu tai interventio pure, että suuri osa työstä kuluu suoranaiseen palvelujen saamisen rajaamiseen. Kaikille ei voida tarjota kaikkea heti ja 24/7 tai pelkän kansalaisen subjektiivisen tuntemuksen tai uusavuttomuuden perusteella. Vaihtoehto toki olisi se että jos kansalainen jotain haluaa niin hän myös maksaa sen sitten itse.

    Valitettavasti monella palveluja ahkerasti käyttävällä kansalaisella ei tähän ole luonnollisestikaan varaa, joten veronmaksajien rahoilla mennään. Eli veroja maksava, vähemmän yhteiskunnan palveluja käyttävä kantaa verorahoillaan vastuun ja maksaa siis naapurinkin laskut. Tällöin kaikille ei luonnollisestikaan voida tarjota kaikkea.

    Vastuukysymyksissä ja oikeusturvassa tilanne on tällä hetkellä auttamatta surkea ja johtaa palvelujen ylikäyttöön, koska ammattilainen saa aina pelätä ”mitä jos” -tyyppisiä tilanteita… Lisäksi ihmiset ovat yhä tietoisempia oikeuksistaan, mutta eivät niiden tuomista velvollisuuksista. Ihmiset siis mielellään syytävät vastuun aina jollekin muulle, mutta muistavat kyllä perätä ns. oikeuksiaan ja valittaa jolleivat saa kaikkea ja heti. Lisäksi kaikki pitäisi olla ilmaista. Mikään ei saisi maksaa mitään.

    On helppoa pohtia asioita komentokorsun turvassa. Etulinjassa on usein hieman toisenlaiset tunnelmat.